Nuorista vain hieman yli viidennes on uskonnollisia, mutta enemmistö heistä kuitenkin hyväksyy uskonnon ja muiden katsomusten näkymisen oppilaitoksissa selviää tuoreesta nuorisobarometristä, jonka teemana on katsomukset ja hengellisyys.
Nuorisobarometrin hyvinvointia kartoittavista kysymyksistä selviää, että nuorten tyytyväisyys elämään on lievässä laskussa verrattuna koronapandemiaa edeltäviin vuosiin. Kuitenkin selkeä enemmistö nuorista koki elämänsä tarkoitukselliseksi ja tunsi itsensä arvokkaaksi.
Huolestuttavina sen sijaan voi pitää tuoreen Nuorisobarometrin tietoja, joiden mukaan nuoret joutuvat rajoittamaan esimerkiksi sosiaalisia suhteitaan taloudellisen tilanteensa vuoksi. Puolet 20–29-vuotiaista kertoo joutuneensa jättämään rahanpuutteen vuoksi tarpeellisia asioita hankkimatta ja yli kolmasosa on ollut samasta syystä tapaamatta ystäviään.
Tutustu tuloksiin valtion nuorisoneuvoston Tietoa nuorista-sivustolla.