OPintokeskus Sivis toteuttaa laajan järjestöjen osaamistarvekyselyn syyskuussa – Vastaa kyselyyn!

 
Opintokeskus Sivis on valtakunnallinen oppilaitos, jonka tehtävänä on tukea järjestöjen ja yhdistysten koulutustoimintaa.

Olemme vuodesta 2012 keränneet suomalaisten yhdistysten ja järjestöjen osaamis- ja koulutustarpeita kyselyn avulla joka toinen vuosi. Kyselyn tuloksia hyödynnetään laajalti esimerkiksi hankehakemuksissa, ja ne palvelevat järjestöjen ennakointia. Sen avulla saadaan myös tietoa järjestökentän nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Kysely on vakiinnuttanut paikkansa ja toivomme siihen vuosi vuodelta enemmän vastaajia, jotta se kattaisi koko suomalaisen yhdistyskentän.

Tänä vuonna toteutamme kyselyn 6.9.-30.9. välisenä aikana. Kysely on tarkoitettu kaikenlaisille toimijoille pienistä paikallisyhdistyksistä valtakunnallisiin liittoihin, niin vapaaehtoisille kuin työntekijöille.

Lisätietoja kyselystä: Järjestöjen osaamistarvekysely käynnistyy syyskuussa – SivisNYT

Tulokset julkistetaan webinaarissa 25.11. klo 13. Tilaisuuteen voi jo ilmoittautua täältä