Tuore julkaisu: Nuoret järjestöissä – kasvu, osallisuus ja oppiminen

 
Osaamiskeskus Kentauri on tutkinut nuorten harrastus- ja muun järjestötoiminnan vaikutuksia nuorten kasvuun ja osallisuuteen, sekä niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Mitä järjestötoimintaan osallistuvat nuoret erityisesti saavat järjestötoiminnalta, tai toisesta suunnasta katsoen, millaisia vaikutuksia järjestötoiminnalla on siihen osallistuvalle nuorelle.

Kentaurissa on kerätty kaksi kyselyaineistoa vuosina 2021 ja 2023. Julkaisussa esitetään aineistoon perustuvat päätulokset sekä nostetaan esille konkreettisia keinoja järjestöjen toiminnassa, joilla otetaan huomioon saavutetut tutkimustulokset.

Tutustu julkaisuun HUMAKin verkkosivuilla.